Lecco!

http://photosynth.net/view/ae532540-3bc9-4e93-b890-3cd557f65f75


- Posted using BlogPress from my iPhone

Location:Via Martiri delle Foibe,Lecco,Italia

Ve-ve-venezia!

Loppukiri päällä, viisi päivää aikaa nähdä mm. kaikki. Reilikortti jo toista kertaa käytössä ja aloitus täältä! Rikoin kauppaan kaksi kaljapulloa, ei muuta erikoista mainittavaa. Sono contenta.


- Posted using BlogPress from my iPhone

Location:Sestiere Cannaregio,Venetsia,Italia

Viikon vitsi

Musta tuntuu, ettei kukaan enää usko näitä mun juttuja, kun täällä tuntuu sattuvan aina kaikkea ihan ihmeellistä. Mutta kerronpa kuitenkin mitä tällä kertaa sattui!

[vitsi alkaa] Olin second hand -shoppailemassa, eli leikkimässä Kaarinan suunnistusdemoilla opittua karttaleikkiä. Etsin siis kirpputoreja tai vastaavia, ja mulla oli joku kymmenen eri osoitetta, joita metsästin pitkin Milanoa. Huonoin tuloksin tietysti. Milanolle kun on aika tyypillistä se, että netti kertoo jonkin asian sijaitsevan tietyssä osoitteessa, mutta paikan päällä onkin suht hiljaista...

Olin turhautunut.

Matkan varrella näin kuitenkin hienon tuolin (:D) ja olin ottamassa siitä kuvaa, kun joku mies tuli hyvin innostuneen näköisenä juttelemaan. Olin vielä turhautuneempi. Tällä kertaa keskustelunavaus oli kuitenkin vähintäänkin epätavallinen:

"Olitko kesäkuussa Roomassa? Muistan sinut juna-asemalta, istuit maassa ja söit pitsaa!"

. . .

???

. . .


Voiko tällainen olla mahdollista? Miten joku voi muistaa asian, joka on tapahtunut puolitoista KUUKAUTTA sitten kaupungissa, jossa on muutama muukin ihminen? Miten todennäköistä on, että törmäät monen sadan kilometrin päässä suunnilleen yhtä suuressa kaupungissa tällaiseen tyyppiin uudestaan? Olenko ainoa, jonka mielestä tällainen sattuma alkaa olla jo aika hullua? Hullua, mutta hauskaa. [/vitsi päättyy]

Lähtölaskenta:O

Viikko aikaa Suomeen! Ja mua jännittää ihan hirveästi, en tiedä miksi.

Lähdin Milanoon parin viikon varoitusajalla, hommasin alivuokralaisen, passin ja muut Suomen asiat kuntoon  siis melko tehokkaassa ajassa. Milanon päässä oli tiedossa noin pari päivää ennen lähtöä asunto, ei muuta. Mitkä työt tai kaverit? Tai kieli?

Silti tänne tulo ei jännittänyt enkä kyllä vetänyt yksiäkään itkuja siksi, että häivyn Suomesta. Nyt mietin noin miljoonaa asiaa. Jos ruoka onkin pahaa? Karkit ei maistu hyvältä? Palelen koko ajan? Entä jos musta on tullut hirveä "ei Suomessa ole mitään" -diiva!! Entä jos reilu 70 000 ihmistä ympärillä tuntuu "liian vähältä" 7 miljoonan jälkeen (kuuluu tuohon diiva-osioon)? Mitä jos en mahdu haalareihin? Entä mitä jos Italian pulut on kertonu musta Suomen kavereilleen ja ne kiusaa mua heti kun tuun Kompassille? PANIIKKI!

Oon tässä katsellut kuvia ihmisistä ja helpottaa vähän. Kyllä kai (ei kun totta kai) sitä taas sopeutuu. En nyt sentään ole maailman ainut ulkomailla pidemmän kuin viikon viettänyt typy.

Tässä ois pari vinkkiä kuitenkin teille, jos alan seurassanne vinkumaan jotain hölmöä.

Lauri, Teemu, Juho & Maija: Jallua ja kirjakieltä kiitos!

Tiina: Kaksi tuntia ruokailua Silmän Ilossa jooko?

Elisa: Hammasharjat laukkuun ja ulos viittomaan?

Kuorotytöt: Dinosaurusääniä kaivataan, myös Jyväskylän tytön kommuunisänky kelpaa

 

Mari rakas: Mun tukka on ihan hirveä. Sanni: Joko oot keksiny monta uutta patenttia esim. tölkeille?

Tutorit: Vois yrittää taas nähdä porukalla, olisko edellisestä kerrasta noin vuosi...

Eeva: Oli tosi outoa valita kämppis ilman sun korvaamatonta apua

Äiti ja isi: Kasvisgratiinia ja jotain kalaa on vastaus kysymykseen

Siiri: Kesän perinteinen puistopiknik on toteutettava

Anni: Meistä ei oo yhteiskuvia, asia korjaantunee KS-illassa tai KENTIES RHCP:n konsertissa(!)

No mut joo. Ehkä tämä tästä. Varsinkin kun mulla on näiden lisäksi vielä varmaan tuplamäärä kaikkia ihania kavereita siellä, kuvia vain vähän rajallisesti (tässä näkyvät, huudelkaa jos haluatte pois). Helsingissä majailevat erkat, pidetään kokoontuminen ensi torstaina?

Sunnuntaioloja

Olot on hyvät

Tekee mieli höpöttää! Heräsin joskus ennen kasia ja söin yllä näkyvää aamupalaksi. Koska täällä on niin vaikea liikkua (saasteet+35helle+asfalttilenkkeily=ei hyvä, kuntosalit+100e/kk=ei hyvä), on mun lempiharrastus koko kesän ajan ollut syöminen... Olen syönyt tällä viikolla jo kolmesti ulkona ja tänään tulee neljäs kerta. Olo ei ehkä ole kovin kevyt ja varmasti painan enemmän kuin ennen, mutta mulle asia on ihan sama, Suomeen päästyäni alan todennäköisesti kuitenkin juosta taas melkein joka päivä jumpassa.

Suomeen tulosta. Odotan tervetuliaisparaatia saapuvaksi Helsinki-Vantaalle 4.8. klo 16.15 jälkeen. Kivemmin sanottuna: olis ihan huippuihanaa jos edes joku Helsingissä majaileva tulisi mua vastaan! Varsinkin kun mun lento on, edelleenkin kivemmin sanottuna, vähän perseestä.

Lensin tänne Ryanairin kautta 35 eurolla. Takaisintulo ei olekaan niin helppoa. Olisin saanut paluulentoni 70 eurolla, mutta matkaseuran aikataulut olivat tuohon aikaan vielä epäselvät. Päätin odottaa päivän, mutta sitten lähdin Sveitsiin. Tuona aikana Toma varasi toimiston kautta itselleen lennon ja minä jäin ilman. Kun palasin Milanoon, mun lento maksoi jo 170e.

Ryanairin lennot on tyhmiä, niiden hinnat vaihtelevat miten sattuu. Esimerkiksi paria päivää ennen tuota 70 euron hintaista lentoa hinnat olivat reilusti kalliimmat. Menolentoni oli halvimmillaan tasan kaksi viikkoa ennen lentoa. Ajattelin siis katsella muutaman päivän, millä hinnalla sitä Suomeen pääsisi.

No, Ryanair ei mua kotiin lennätä. Ei 250 eurolla. Lopputulos onkin se, että Lauri, Juho ja Tommi lentävät 3.8. kotiin keskenään ja minä tulen vuorokautta myöhemmin perässä itsekseni. Poikien lento on suora ja kestää kolme tuntia, minä kierrän Prahan kautta seitsemässä tunnissa. Ja maksan lennosta lopulta 120e. Tää asunto on tietenkin vuokrattu 3.8. saakka ja täällä asuva kaverini Katri on Sisiliassa tuolloin, joten mulla ei ole yöpaikkaa. Lentokenttä kutsuu siis jee! Innostaa ihan hirveästi. (Edit: kuulin juuri, että myös Ritvis lentää poikien kans samalla lennolla, pieni sattuma. Oon ainut hylkiö:<<<<<)

Suomen päässä suunnitelma on se, että jään loppuviikoksi Helsinkiin. Tuolle torstaiyölle kaipaisin majoittajaa, sillä en halua nukkua toista yötä kentällä;) Jyväskylään palaan sunnuntai-iltana. Siellä aion zumbata ja laittaa kämpän kuntoon uutta asuinkumppaniani varten. Siis kämppistä! Hankin sellaisenkin tässä pari päivää sitten.

Mutta vielä on siis 11 päivää aikaa tulla käymään. Ritvis, jaksat aina yllättää:

(facebookchat)

"onks teitsi viel milanois?

jos oot niin upeeta, voiks sun luo couch surfata yheks yöks? :D joka ois, tota, ens yö eli su-ma"

Kuin cool!


PS. Linnusta. Se on ilmeisesti luullut muuttaneensa tänne ja kutsunut kaverinsakin kylään. Tuossa partsilla pyörii aina silloin tällöin jotain puluja. Mutta ollaan varauduttu tilanteeseen erinäisin asein ja tirpat saa kyllä kyytiä aina, kun eksyvät lähellekään mua.

JATKUU

Siis hätätila. Aamu oli ihan hirveä. Nukuttiin parvekkeen ovi auki, koska aateltiin, ettei se typerä lintu nyt ihmisten seuraan uskalla tulla. No ei vissiin.. Arvatkaa mikä oli odottamassa SÄNGYN VIERESSÄ aamulla. Tällä kertaa se oli onneksi vissiin vasta tullut sisälle, koska täällä oli edelleen siistiä. Mutta en tajua miten se tulee makuuhuoneeseen, se on parvekkeelta katsottuna kauimmaisin huone täällä.

Nyt oon jumittautuneena kotiin, tälle yhdelle penkille. Milanossa on tänään julkisen liikenteen lakko enkä ole vielä päättänyt, minne karkuun täältä Zarasta kävellen lähtisin. Ainoa apuni on Facebook.

HÄTÄTILA

Missä on kaikki miehet kun niitä tarvitaan???

Tulin äsken kotiin, aloin laittaa ruokaa. Kävin vessassa ja katoin pöydän parvekkeelle. Kunnes...

RÄPSRÄPSRÄPSRÄPSRÄPS.

VESSAN OVEN EDESSÄ OLI LINTU!!!!!! Eikä todellakaan mikään pieni ja söpö talitiainen.

Kiljuin ihan hulluna, maidot lensi lattialle, juoksin äkkiä alas portieerin luo. En tiennyt, mikä on lintu italiaksi, mutta ainakin portieeri (vanha, hymyilevä nainen) tajusi, et mulla on hätä. Hän tuli kanssani ylös. Avasin oven tosi varovasti, siinä vaiheessa lintu istui tiskialtaassa likaisessa lautasessa.

Portieerin naurusta ei tullut loppua mutta musta tässä ei ole mitään hauskaa!!! Lintu on ollut täällä varmaan koko päivän, koska pieniä muistoja on jäänyt kaikkialle... Ällöttävää! Kaiken lisäksi lintu on vieläkin parvekkeella, portieeri hätisti sen kyllä pois, mutta jostain syystä se jäi kököttämään keskelle lattiaa. Äsken se vaihtoi paikkaa, muttei vieläkään häivy. Vaikka se ihan selvästi osasi lentää, täällä sisällä se ainakin lensi.

Oon ihan paniikissa, kaikki ovet kiinni, en varmaan enää ikinä uskalla mennä parvekkeelle tai ylipäätään tulla tänne yksin. Tässä se on:

Mä en ole mikään neiti, mutta tää on kamalaa! En uskalla liikkua tästä penkistä mihinkään, jotenkin en pidä ajatuksesta, että joku likainen lintu on tepastellut joka paikassa.

Italia, je t'aime

En ole ehtinyt nyt kirjoittaa, koska aloitin italialaistumisen. Tällainen vaatimaton tavoite näin kaksi viikkoa ennen (suunniteltua, lentoja ei ole vielä) kotiinlähtöä...

Olen lueskellut Katrin antamaa italiankirjaa aina silloin tällöin. Sitten ostin italiankielisen Harry Potterin, aion vakaasti lukea sen vielä joku päivä. Sanotaanko näin, että mitenkään ihan hirveästi en siitä vielä ymmärtänyt:D

Tiistaina olin syömässä porukassa, jossa puhuttiin suurimmaksi osaksi italiaa. Varasimme pöydän napolilaisesta pitseriasta puoli yhdeksäksi ja söimme tuntikausia. Ateria aloitettiin italialaisella jutulla eli olut+sprite -sekoituksella. Sitten syötiin juustoja, oliiveja, tomaattia. Pitsaa... Jälkiruokia, kuten muitakin ruokia, kierrätettiin pitkin pöytää. Lopuksi espressot ja vaihto kahdeksannessa kerroksessa olevaan kattoterassiin. Siellä nautin jälkiruoan jälkiruoan jälkiruoan eli hedelmäsalaattidrinkin. Coctailini oli siis rommipohjainen, mutta siinä oli myös mansikoita, vadelmia, karhunvatukoita, ananasta, omenaa, punaviinimarjoja, melonia ja minttua.

Oli siistiä huomata, että tajusin italiankielisistä keskusteluista yllättävän paljon. Ja mulla oli niin hauskaa! Vaikken tuntenut seurueestamme kuin yhden etukäteen enkä välillä ymmärtänyt mitään, ei tullut ulkopuolinen olo. Kaikki oli tosi rentoutuneita eikä maksuistakaan nipotettu, seurueen miehet hoitivat laskun eikä senttejä laskettu tasan. Siinä vähän opeteltavaa mulle...Mutta viihdyin siis todella hyvin ja tykkäsin siitä, että ihmiset nauroivat eivätkä kiirehtineet mihinkään. Tällainen ei ihan hirveästi helpota kotiinlähtöä ja paluuta makaroni+soijarouheyhdistelmän ääreen:| Mulla ei ole vieläkään koti-ikävä.

Tänään jatkan opiskelua menemällä elokuviin, dubattuihin tietysti. Harry Potter on ilmeisesti opettajista suurin, koska hän jaksaa tänäänkin opettaa minulle kieltä. Benissimo!

Lausanne kuvina

Kiinalaiset pikkurobotit

Venäläiset ei jääneet paljon huonommaksi

Iisalmen naisvoimistelijat - Louhi

Iisalmen naisvoimistelijat - Louhi

Ruotsalaista mieskauneutta

Sveitsiläinen arvokas herra rullaluistelemassa (oltiin piknikillä ja tuo tuli tekemään ihan hullun hienoja temppuja meidän eteen, pelättiin että se kaatuu ja sit on pappa kumossa)

Pakollinen postikorttikuva eli itse Lausanne

Pakollinen naamakuva eli itse Lausannessa

Pummimatka Itävaltaan

Hengissä ollaan, kuten aina. Palasin tänään kello kuuden aamujunalla "Itävallasta".

Mutta ensin keskiviikkoaamuun. Junamatka Lausanneen sujui ongelmitta. Oli aika siistiä kulkea vuorien ja pilvien välissä ja katsella jotain satunnaisia vuoristovesiputouksia ympärillä. Ei tarvinnut liikkua kuin kolme tuntia Milanosta poispäin, niin maisemat muuttui aika rajusti.

Ensimmäinen ajatus Sveitsistä: kylmä. Palelin noin 70 prosenttia ajasta. Päivisin lämpöä taisi olla noin +23 asteen pintaan, mutta +35 tottuneena olin aivan jäässä. Kylmän jälkeen huomasin, että Sveitsi on selvästikin hyvinvointivaltio. Samanlaisiin pakkauksiin pakattu (eli saman valmistajan) salaatti maksaa Milanossa euron, Sveitsissä melkein viisi. Tai no frangejahan siellä oli... Teemu, kun kerroit, että Lausanne on Sveitsissä, olisit voinut mainita myös frangeista;) Ei nimittäin ihan tullut mieleen hahaha.

Lausanneen saavuttuani menin suoraan asiaan eli GYMNAESTRADAAN. Kuten jo sanoin viime postauksessa, Gymnaestrada on siis maailman suurimpia voikkatapahtumia, ja osallistuin itse tapahtumaan Portugalissa 2003. Tänäkin vuonna mukana oli Iinan tyttöjä, oli niiiiiiin siistiä nähdä kaikkia vanhoja tuttuja ja ylipäätään suomalaisia! Mielestäni oli melko hyvä idea lähteä Italiasta Sveitsiin pyörimään suomalaisten seuraan!

Näin matkakertomukseni alkuun voin todeta, että olen aika hirveä ihminen. Julkinen liikenne Lausannessa hoitui liputta. Heti ensimmäisenä päivänä vähät välitin Gymnaestradan pääsymaksuista ja marssin sisään alueelle ilmaiseksi. Siitä pari tuntia myöhemmin käytin samaa taktiikkaa ja hain itselleni ilmaisen lounaan tapahtuma-alueelta. Ei ehkä mikään siistein juttu pummia kaikkea, mutta toisaalta, ei ole minun ongelmani jos lipuntarkastajat eivät vain vaivaudu tarkistamaan lippuani.

Eka päivä meni hallinäytöksiä katsellessa. Päivän paras show oli ehdottomasti yksi kiinalaisten voikkaesitys. Esiintyjät olivat noin vaahtosammuttimen kokoisia, kaikki suunnilleen samanmittaisia pikkupalleroita. Ennen musiikin alkua joku mies kävi asettamassa lasten rivit suoraksi, ja odotimme näkevämme pari kuperkeikkaa ja söpöä vilkuttelua. No, musiikin alettua vaikutti siltä, kuin mies olisi painanut jotain robottien on/off-nappulaa. Lapset oli ihan koneita!! Supernotkeita, taitavia ja täysin samaan aikaan liikkuvia. Aivan. Mieletön. Suoritus.

Hallinäytösten jälkeen oli aika tavata mun host. Pääsin kuin pääsinkin couchsurffaamaan ja se oli huippua! Mun host oli siis tämä kiinalainen nanotieteilijäopiskelija, joka kuunteli aamuisin Mozartia, työskenteli päivät labrassa ja soitteli vapaa-ajallaan ukulelea. Surffaus hänen luonaan oli melko miellyttävää, puhuimme hurjasti kaikenlaista, hän kokkasi minulle, antoi eväitä päivää varten ja kerran jopa frangeja varmuuden vuoksi! Ja couchsurffaushan on tosiaan ilmaista, joten en maksanut edes ruuista mitään, vaikka tottakai yritin tarjota ruokarahaa hostilleni.

Tuurilleni ominaisesti hostini asui aivan kaiken ytimessä viiden minuutin kävelymatkan päässä keskustasta. Nukuin Danielilla kaksi yötä, sillä ajattelin suunnata perjantaiyöksi kotiin.

Gymnaestradan minulle täysin uusi alue eli ilta-aktiviteetit saivat minut kuitenkin pohtimaan Milanoon lähtöä uudelleen. Juhla-alueella (en maksanut sisään, tietenkään) soitti siistejä bändejä ja sieltä sai myös olutta. Torstai-iltana musiikki oli funk-tyylistä ja tavattiin tuona iltana pari sveitsiläistä tyyppiä. Toinen niistä puhui hyvää englantia, toinen vain ranskaa, italiaa ja espanjaa. Niinpä minä puhuin hänelle ranskaa, hän minulle italiaa, ja Terhi taas kommunikoi hänen kanssaan espanjaksi. Torstaina lähdettiin kuitenkin aikaisin kotiin, sveitsiläinen tarjosi meille kyydin. Itse päädyin kuitenkin vielä hetkeksi pubiin hostini vaihtarikaverin synttärijuhliin. Kävin siellä syömässä kakut ennen nukkumaanmenoa.

Perjantaina suuntasin kaupungille ennen yhdeksää. Päätin vaihtaa ostamani junalipun lauantain aamujunaan. Päivällä katselin esityksiä ja otin päikkärit Olympiamuseon pihalla. Päädyin sinne melko vahingossa, kun olin menossa puistoon. Kuljin jonkun patsaan takana olevaa pientä polkua, ja yhtäkkiä olin museon pihalla. Itse museoon en kyllä jaksanut mennä sisään.

Illalla menimme katsomaan reggae-bändiä, tuli ehkä hiukan tanssittua. Sitten siirryttiin pubiin ja pubin kautta baariin. Pakko sanoa, että mä en osaa enää juhlia! Alkoholin nauttiminen ei kiinnostanut tippaakaan eikä baarissakaan ollut kovin siistiä. Tanssin pari hyvää kappaletta ja loppuajan juttelin ihmisten kanssa. Tapasin kyllä kivoja tyyppejä, mm. parista sveitsiläistytöstä + isoveljestä koostuvan seurueen, jonka kanssa joimme Brown Tequilat (Tequila, appelsiini ja KANELI) ja tanssittiin. Mutta en vain jotenkin jaksanut olla baarissa. Melko pitkään siellä kuitenkin keikuttiin, enkä joutunut odottamaan junaani kuin tunnin.

Juna-asemalla elin taas pummielämää. Tilasin itselleni ciabatan kahvilasta. Mulla ei tietenkään ollut enää frangeja eikä Visa Electron kelvannut. Kahvilassa pystyi onneksi maksamaan euroilla, ja tarjosinkin myyjäpojalle viisikymppistä. Jouduin kuitenkin perumaan ostokseni, koska en tajunnut, että tottakai saisin vaihtorahat takaisin frangeina. Enkä kyllä voinut ottaa 45 euroa vastaan frangeina, kun en niitä enää tarvinnut. Siispä peruin kaupat, mutta ciabatta oli jo mennyt uuniin ja sain sen ilmaiseksi:o "It's a gift from Switzerland". Tässä vaiheessa kyllä oikeasti hävetti, koska olisin todellakin halunnut tällä kertaa maksaa ruuastani! Mutta ei kai siinä voinut muuta kuin kiittää kauniisti, hymyillä myyjäpojalle ja pahoitella tilannetta.

Junaa odotellessani luin Harry Potteria, tällainen perusjuttu baari-illan jälkeen. Kaivoin repusta esiin lakanan peitoksi ja aika meni ihan mukavasti. Junaan mennessäni mulla ei ollut paikkavarausta, joten jouduin peittoni kanssa ulko-ovien eteen käytävälle. Nukuin kyllä hyvät unet omien jalkojeni päällä etureisiä samalla venyttäen. Mahtoi taas näyttää jännältä...

Pummimatkalleni ominaisesti multa ei kysytty koko matkan aikana junalippua. Mulla on siis nyt laukussa 75 euron arvoinen käyttämätön junalippu. En tiedä, pystyykö sitä palauttamaan ja saamaan edes osaa rahoista takaisin. Mutta tää reissu oli budjetin kannalta aika uskomaton! En maksanut majoituksesta, en tapahtumasta (lukuun ottamatta Kreikka-Espanja -näytöstä), en baarista, en suunnilleen mistään. Ekaa kertaa oikeasti vähän hävetti olla tällainen. Jopa kaupassa sain alennusta limpparista ku mulla ei ollu tarpeeksi frangeja mukana!!! Toisessa kaupassa taas myyjä unohti laskuttaa yogurtin, ja taas tuli säästöä yli euro. Aika säälittävää.

Joka tapauksessa, mun loistavaakin loistavampi Sveitsin reissuni päättyi tänä aamuna kello 10. Oli ihana tulla kotiin ja mulla oli aika leveä hymy naamalla koko matkan Centralenilta Zaraan. Sveitsi oli ihan siisti, mutta kyllä Italiassa on siistimpää. Olen aika kuollut, joten lisään kuvat myöhemmin! Morooooo

Eilen reissussa, ehkä myös huomenna

Näitä mun matkakertomuksia ei varmaan jaksa enää kukaan, toistavat nimittäin samaa kaavaa joka kerta:

1. Aamuherätys, idea lähteä reissuun
2. Matkakohteen valinta, tällä kertaa vasta juna-asemalla (entistä paremmin suunnitellut matkat, viimeksi päätin aamupalan aikana)
3. Nukahtaminen junaan, herääminen tyhjässä vaunussa
    (4. Poisjäänti väärälle asemalle)
5. Liikkeelle ilman karttaa tai tietoa, missä on ja minne menee
6. Pari virhearviota... Aina löytää jotain siistiä kuitenkin
7. Muutenkin, kyllä joku neuvoo ainoa, minne pitää mennä (tällä kertaa pari italialaispoikaa käveli 15 minuuttia kanssani asemalle asti)
8. Pummilla kotiin

Mun piti jossain vaiheessa mennä uudestaan Genovaan. Sitten mun piti mennä Veronaan. Vahingossa löysin itseni pikkukylästä Gardajärven läheltä. Juuri sellaisesta Hermot lepää -kylästä, haha, mullahan onkin hirveästi ollut stressiä tässä viime aikoina. Mitään erikoista ei tapahtunut, mutta oli taas joku parhain tapa viettää sunnuntaita. En jaksa lisätä kuvia, kuvitelkaa vihreää vettä, värikkäitä kukkia ja kivoja taloja.

Tänään aloin järjestellä itselleni uutta reissua. Kolmen tunnin matkan päässä Milanosta järjestetään Gymnaestrada, johon osallistuin itsekin vuonna 2003. Kyseessä on siis iso voimistelutapahtuma, joka järjestetään neljän vuoden välein. Sinne on pakko päästä!

Koska näin lyhyellä varoitusajalla ei pahemmin hostelleja varata, päätin kokeilla, miten CS sujuu. Kyseessä ei ole Counter Strike vaan Couch Surfing. Laitoin couch requesteja kaikille tyypeille, ja tällä hetkellä mun pitäisi olla pääsemässä jonkin nanotieteiden opiskelijan sohvalle huomenna. Ainut vaan, että lähetin pyyntöä tuon tyypin kaverille, ja hän vastasi että mun request on accepted, mutta en ole vielä saanut itse herra nanotieteilijää kiinni. Juna lähtisi 8 tunnin päästä:D

Niin, voisin kertoa kuitenkin matkakohteen. Sehän on tietysti ITÄVALTA. Jännittää. Pitäkää mulle peukkuja et saan yöpaikan! En tiedä uskallanko tällä kertaa vaan hypätä junaan ja luottaa tuuriin...

Trenitalia - Illaksi kotiin

Vietin kuin vietinkin päivän Genovassa, mutta jotenkin tuli sellainen olo, että en jaksa nukkua junassa. Koska matkustan edelleenkin vain itseäni miellyttääkseni, päätin hypätä illalla Milanon junaan ja jatkaa matkustelua joskus myöhemmin.

Ehdin ennen lähtöäni lukaista netistä Satakunnan Kansan 8.6.2011 julkaiseman jutun Genovasta. Jutun mukaan "Genovalle täytyy antaa vähän aikaa paljastaa olemuksensa".

Ensimmäiset tunnit Genovassa eivät todellakaan vakuuttaneet. Jälleen kerran heräsin tyhjästä junasta, olin siis nukahtanut ja juna oli jo perillä asemalla seisoskelemassa. Koska en tiennyt kaupungista yhtään mitään, hyppäsin sellaiseen bussiin, johon kaikki muutkin menivät. Bussivalintani oli melko hyvä, sillä tutustuin kaikkiin "tärkeisiin nähtävyyksiin" (aukioihin ja merkittäviin patsaisiin) minulle parhaiten sopivalla tavalla eli bussin ikkunasta käsin. Jossain vaiheessa päädyin suureen ja kuuluisaan satamaan ja hyppäsin pois bussista.

Tutkiskelin bussipysäkin karttaa, mutta siinä ei ollut mitään järkeä. "Olet tässä" -pistettä ei ollut kartassa ollenkaan, ei myöskään pysäkkini tai katuni nimeä. Turhauduin ja lähdin kävelemään, matkan varrella törmäsin noin miljoonaan ärsyttävään huutelijaan ja kiinalaisiin krääsäkauppoihin. Ylipäätään koko kaupunki oli mielestäni hirveän ruma. Katsokaa vaikka.

Kalliita autoja ja muuta mukavaa

Korkeuserot olivat kyllä ihan siistit

Houkutteleva kyltti Trattoriaan (ravintolaan)

Saman ravintolan sisäänkäynti. Joo, tänne haluan syömään!

Paikallisia kauppoja

Sitten alkoi satamaan. Siinä vaiheessa meinasin hypätä uudestaan bussiin ja suunnata suoraan juna-asemalle ja äkkiä pois koko kaupungista. Kuitenkin tein sen, mitä yleensäkin teen matkoilla ärsyyntyessäni - ryntäsin nettikahvilaan avautumaan. Puolen tunnin juna-aikataulujen tarkastelu ja faboilu kannatti, sillä ulos kahvilasta astuttuani Genova alkoikin vaikuttaa ihan siistiltä. Suurin syy tähän luultavasti on kamerani, sillä otin sen esiin. Kamera kädessä viihdyn aina.

Silmät irti vaan

Huilua soittava apina

Jotain muuta, mitä?

Koska olen huomannut, että Milano on suunnilleen ainoa kaupunki, jossa osataan edes vähän englantia, ostin itselleni Italian for Travellers -kirjan. Nyt osaan suomentaa teille kaikki nämä seinätekstit, joita genovalaiset ilmeisesti suosivat.

Kaikki eivät sodi imperialistisesti

Ilmainen kuljetus kaikille (tää oli helppo)

Alpinit menkää kotiin. T. Andrey

Kuvattavaa riitti muutenkin. Aah rakastan mun kameraa.

Punainen hana ja putki (hmm missä tarkennus?)

Työturvallisuusasiat olivat luultavasti tälläkin miehellä kunnossa

Moi äiti, vamos a la bar eli mennään baariin

Kuvaamisen lisäksi olin tyytyväinen Genovassa saamaani palveluun. Menin syömään eräällä kujalla olevaan pastapaikkaan, sillä kotona tulee syötyä lähinnä salaattia. Kuten aina, olin vaarassa jäädä miettimään puoleksi tunniksi, mitä ihmettä tilaan. Ihmistuntemukseltaan selvästi huipputasoa oleva paikanpitäjä alkoi kuitenkin heti esitellä minulle pastalaatuja ja niihin sopivia kastikkeita. Ja hän puhui englantia! "First, you choose your pasta. This one is good with this one... bla bla bla... (monta vaihtoehtoa sille, mikä pasta sopii minkäkin kastikkeen kanssa)". "And when I've made my choice, you'll cook it for me?" "Yes." Ja näin Anna suoriutuu ruuan valitsemisesta noin kahdessa minuutissa! Lopuksi sain vielä suosituksen Genovan parhaimpaan jätskipaikkaan, ja sielläkin palvelu oli erinomaista. Sain maistaa jätskejä ennen tilaamista, ei haitannut yhtään.

Ruuan jälkeen olin ottamassa kuvaa, kun joku räikeänvärisessä maastopyöräilijän asussa oleva mies tuli selittämään italiaksi, että Casa di Colombo on viiden minuutin matkan päässä edessä päin. En tiedä, mihin pyöräilypukua tarvitaan keskustan pikkukujilla, enkä kyllä edes etsinyt tuota taloa. Kiitin kuitenkin neuvosta ja lähdin miehen osoittamaan suuntaan. Valitettavasti talo jäi löytymättä, unohdin koko jutun kun käännyin johonkin mielenkiintoisen näköiselle pikkukujalle. Tosin karkasin tältäkin kujalta melko nopeasti pois, kuja vaikutti epäilyttävältä. Siellä oli paljon halvasti pukeutuneita naisia, osa itkeneen näköisiä, ja muutamilla näytti menevän vähän huonosti. Lopulta tein pikkulenkin satamaan, siihen kauniimpaan osaan satamasta.

Ei se satama niin ruma ollutkaan

Melkein kuin Jyväskylässä

Olin oikein tyytyväinen päivääni. On ehkä hyvä, että olen työttömänä juuri Italiassa, sillä päiväni maksoi matkoineen ja ruokineen 6,50€. Junissa lippujani ei kysytty, joten reilikorttini matkustuspäivä jäi käyttämättä. Keskustassa taas liikuin pummilla. Koska en jaksanut mennä merimuseoon tai akvaarioon, meni rahaa ainoastaan ruokaan. Viimeinen kuva, hymynaamat, ja kotia kohti.

La città dei bambini eli lasten kaupunki:):):)

PS. Ensimmäinen postaukseni, jossa Blogger antoi minun lisätä kuvien väliin tekstiä ongelmitta. Tai ylipäätään sain lisättyä kuvat!

PPS. Olin kirjoittamassa tätä tekstiä ja kuuntelemassa musiikkia, kun kuulin ääniä. Yhtäkkiä ovi aukesi ja asunto pamahti täyteen italialaisia miehiä (neljä kappaletta, mutta asunto on pieni, melko täydeltä tuntui). Miehet tulivat korjaamaan pattereita, joskin en tiennyt niiden olevan rikki. Tottakai olin alasti, tai siis mahdollisimman pienissä (eli oikeasti todella vähäkankaisissa) alusvaatteissa. Irroittivat mm. vessan oven ja käskivät allekirjoittamaan jonkun lapun. Fine.

PPPPPPPPPPPPPS. Olin väärässä. Toivottavasti kukaan ei lue tätä IE:llä, voi olla aika ärsyttävää. No ei mitään, ärsyttää se muakin:--)

Anna matkustaa taas

Heräsin juuri ja päätin lähteä tänään reissuun. Milanossa on tänään pilviä, opintotuki tuli juuri ja mulla on muutenkin reilikortista matkapäiviä käyttämättä. Kello on nyt 09.10 ja yritän lähteä puolen tunnin sisään, jotta ehdin Genovan junaan. Mistä näitä ideoita oikein tulee?

En ehdi nyt etsiskelemään mitään hotelleja ensi yöksi, joten ajattelin ottaa itselleni illaksi yöjunan johonkin. Tällä hetkellä mietin Pescaraa, se vaikutti noin nopeasti vilkaistuna sopivalta, kun katselin karttaa ja yritin löytää jonkun kaukana olevan rannikkokaupungin. En tiedä yhtään, mitä siellä on, mutta voisi toimia:)

Viime kerralla taisin vannoa, että seuraavan reissun suunnittelen kunnolla. Silloin sentään mietin edes matkalle lähtöä useamman päivän ajan. Ja varasin ensimmäisen yön hostellin. Mutta kun spontaani idea on paras idea!

CIAO.

Normi puistopäivä:D

Taas. No, mietin kyllä tänä päivänä työjuttujakin. Kaksi kertaa.

Eilen lähdin aamulla castingseuraksi jonnekin päin kaupunkia. Totuttuun tapaan päädyin puistoon istuskelemaan ja lukemaan ranskankielistä kirjallisuutta (kuulostanpa sivistyneeltä, kyseessä oli tietenkin Harry Potter). Pian lauma teini-ikäisiä kehveleitä ja pari aikuista valtasivat puiston, eikä lukeminen enää kiinnostanutkaan.

Sain jostain idean ja menin juttelemaan porukalle. Kukaan ei osannut englantia, mutta yksi aikuisista puhui ranskaa, eli keskusteluyhteys oli taattu. Kerroin opiskelevani Suomessa erityisopeksi ja etsiväni osa-aikaista työtä. Kyselin, tietäisivätkö he jotain paikkaa, minne voisin tarjota itseäni.

Oikeastihan en ole etsinyt täällä päivääkään töitä. Mutta siinä kehveleiden hommia katsellessani tuli vaan sellainen olo, että olispa siistiä tehdä täällä jotain. Sain sitten osoitteen johonkin päivätoimintakeskukseen ja suuntasinkin sinne. Juttelin siellä hetken jonkin naisen kanssa ja tämä käski minun laittaa sähköpostia paikan johtajalle. Hän kuitenkin epäili, etten saisi mitään, koska en osaa kieltä. Se on kyllä totta ja ehkä PIENI hidaste. Ymmärrän jonkin verran jo italiaa, mutta puhuminen ei onnistu. Toisaalta, moni vammainen lapsi käyttää muutenkin kuvia ja tukiviittomia, joiden kanssa taas ei kieltä niinkään tarvitse. No mutta oli kiva kuitenkin edes yrittää.

Päätin vaihtaa kaupunginosaa, joten hyppäsin johonkin ohikulkevaan bussiin ja päädyin Cadornaan. Sieltä otin metron ja taas bussin, ja päädyin Porta Romanan lähelle puistoon. Luin kirjaa ja ostin kengät. Oikeasti olin jäätelönostoreissulla, mutta sitten löysinkin aika siistit kengät... No, ensimmäinen parini Milanossa. Sallitaan.

Kipsuttelin tyytyväisenä uusissa kymmenen sentin koroissani takaisin puistoon, kun joku moottoripyörämies pysäytti itsensä ja minut kadun viereen. Ajattelin, että kyseessä on taas joku idiootti, ja olin jo kävelemässä ohi. Kuuntelin sitten pari sanaa kuitenkin.

Mies ei ollutkaan mikään solulima (terkkuja Kaisulle), vaan joku hyvää englantia puhuvat elokuvatyyppi Eagle Picturesista. Mies kysyi, voisiko järjestää kanssani tapaamisen. Hän puhui jostain auditionista johonkin mainokseen ja että mulla olisi täydelliset kasvot johonkin. Selvä?:DDDD Hänellä oli kamala kiire, joten ei ehtinyt selittää tarkemmin. Ja olin kyllä niin hämmentynyt, että puolet puheista meni ohi. Otin sitten kuitenkin hänen puhelinnumeronsa ja mietin, pitäisikö oikeasti soittaa tälle ja kysellä lisää. Rahaa tuosta kuulemma saisi, mutta en kyllä todellakaan ole mikään mainosihminen. Tai auditionihminen. Nyt kommenttiboksiin neuvoja kiitos, soitanko?

Joka tapauksessa, sellainen tyyppi tällä kertaa. Miehen poistuttua jatkoin puistoon kipsuttelua ja naureskelin itsekseni koko matkan. Tässä maassa tulee kyllä törmättyä kaikenlaiseen.

Duomolla

Skypetin tänään porukoiden kanssa ja kysyivät, käykö mulla aika pitkäksi täällä. Ei todellakaan. Tänäänkin oli hyödyllinen päivä. Ensin makoilin Sempionen puistossa, sitten olikin jo ilta ja lähdin kävelylle Duomolle. Duomo on siis Milanon keskus ja käyn siellä aika usein... Ensimmäistä kertaa oli kamera mukana, joten tässä kuvasaldoa noin parin sadan metrin säteeltä. Koska kello oli jo kahdeksan ja oli sunnuntai, on valoa ja ihmisiä tosin normaalia vähemmän.

Koska Blogger on tyhmä, lätkin tähän vain kuvat enkä höpöttele enempää. Huomatkaa, miten hienosti olen jo kuvatessani sensuroinut ihmiset epäselviksi:--D

Lähtö Duomolta, tietenkin

Galleria Vittorio Emmanuelle

Galleria Vittorio Emmanuelle

Kookosmehua tms., löytyy melkein joka kojulta

Random näyteikkuna (siis Max Maran)

Zaran sisäänkäynti

Jätskiä Corso Vittorio Emmanuellella

Ruokaa jollain pikkukujalla

Ihmisiä (niitä riittää, ihan sama missä)



Takaisin Duomolle
























































































































































































































































































































Eipä mulla muuta. Siisti päivä.